Lukijan toiveita vastaan toimiminen on vaikea dramaattinen työkalu, joka toimiessaan hyvin lisää tarinan intensiteettiä mutta epäonnistuessaan irroittaa lukijan tarinasta. Huonosti käytettynä lukija huutaa taas ääneen, mutta tällä kertaa ei kohdista turhautumistaan päähenkilöön vaan tarinan kirjoittajaan. Jos henkilöt tekevät tyhmiä asioita vain juonen edistämisen vuoksi, eivät he vaikuta muilta kuin idiooteilta, joita heikko kirjoittaja vie kuin marionetteja saadakseen aukkoisen juonensa kuljetettua loppuun saakka.
Kuinka monta kauhuleffaa onkaan tehty, jossa päähenkilö päättää sittenkin vielä palata aavetaloon, vaikka jokainen yli merisiilin älyllisellä tasolla oleva ihminen olisi jo vaihtanut kaupunkia pari kelaa sitten?
Kuinka monta shojo-mangaa onkaan olemassa, joissa muuten niin pätevä ja sanavalmis tyttö ei koskaan saa oikein myönnettyä sille ihanalle pojalle ihastumistaan?
Hyvin tyypillinen esimerkki sarjakuvan puolelta on erään Suomessakin tunnetun taikatyttömanga Tokyo Mew Mew, jossa päähenkilö Ichigo mielummin juoksee karkuun kuin puhuu ihastuksensa kohteelle Masayalle (rehellisyyden nimissä: olen lukenut sarjasta vain kaksi ensimmäistä osaa, joten en tiedä, jatkuuko Ichigon autistinen käytös sarjan edetessä). Tällainen ei luo tarinaan jännitettä vaan saa lukijan epäilemään Ichigon henkisiä resursseja ja/tai sarjan tekijöiden käsikirjoituskykyä.
| Tämä pitkällinen alustus oli tarpeen päästäkseni puhumaan sarjasta Kare First Love. Kare First Love on shojo-manga, jonka päähenkilö on rillipäinen nörtti Karin Karino. Olen lukenut kymmenosaisesta sarjasta vain kaksi ensimmäistä osaa, enkä tässä viittaakaan kuin vain ensimmäiseen osaan. En kerro juonesta mitään, mikä ei selviäisi ensimmäisen 30 sivun jälkeen, joten spoilereita ei ole odotettavissa. Kare First Lovea ei ole suomennettu, mutta siitä on olemassa ruotsinkielinen versio, jonka itse olen lukenut ja johon tämä arviointi perustuu. |
Sarjan kirjoittaja Kaho Miyasaka osaa käyttää dramaattisesti hyväkseen lukijan toiveiden pettämistä. Karinin itsetunto on suunnattoman heikko ja tämän vuoksi hän ei tajua, milloin hänen kanssaan flirttaillaan. Hän häkeltyy ja kieltäytyy pojan pyytäessä häntä ulos. Hänellä on suosittu kaveri Yuka, joka kohtelee Karinia kuin alamaistaan, eikä Karin sano mitään vastaan. Hän sietää kaiken, jotta ei olisi yksin. Vaikka kaunispoika Kiriya on selvästi kiinnostunut Karinista, ei tämä pidä saamastaan huomiosta, sillä se saa Yukan suhtautumaan Kariniin vihamielisesti. Parempi olla näkymätön.
Joka sivun jälkeen melkein huusin ääneen. Karin tekee jatkuvasti aivan vääriä valintoja. Hän ei välitä itsestään tai omasta onnellisuudestaan ja on toisten ihmisten ohjailtavissa. Ja ennen kaikkea Karin on niin mielettömän uskottava hahmo. Muistan peruskoulusta ja lukiosta täsmälleen samanlaisia ujoja tyttöjä. Hemmetti, muistan heidät siksi että olin niin ihastunut yhteen heistä, mutta en koskaan sanonut mitään, koska minäkin olin Karin Karino omalla tavallani.
Miyasaka ei runno juonta eteenpäin henkilöittensä kustannuksella. Päinvastoin: hän antaa juonen käytännössä pysähtyä vain koska päähenkilö on niin monimutkainen ja ujo, ettei tämä pysty tekemään aloitetta tai edes suurempia päätöksiä omasta elämästään. Aivan kuten oikeat ujot koulutytöt.
Jos se olisi minusta kiinni niin tämä shojo suomennettaisiin välittömästi. Arina Tanemuran "Mary Sue"-taikatyttöjen sijasta toivoisin teinien mielummin tutustuvan harvinaisen hyvin kirjoitettuihin, uskottavien ongelmien kanssa kamppaileviin hahmoihin, joita Kare First Lovesta löytyy.
Kuten mainittu, olen lukenut vain kaksi ensimmäistä osaa. Toinen osa päättyy niin hyvään kohtaan, että se toimisi lopetuskohtana vaikka koko sarjalle. En ole varma, haluanko lukea muita kahdeksaa osaa: Kare First Loven tarina tuntuisi toimivan paremmin lyhyenä tarinana, mutta kenties muutkin osat ovat yhtä hyvää tavaraa kuin ensimmäiset kaksi. Siinä tapauksessa en missään tapauksessa haluaisi jättää sitä lukukokemusta väliin.
Kommentit